Passé

Kovin on rauhalliseksi heittäytynyt tämä blogi-maailma. Hakaniemen torin ympäristö on tainnut viimeaikoina muovailla enimmäkseen naamastoprofiilejaan, ystävät heittelevät toisiaan vessapapereilla ja lampailla, järsivät tai taistelevat keskenään ja tärkeimmät kuulumiset tarkistetaan statuksen updeittauksesta.

Onko blogi jo passé? Parista muustakin asiasta on tulossa mennyttä aikamuotoa omassa osoitteessani.

Muutettuani Sunny Bayhin löysin useita laatikoita, joihin oli koteloitunut viime vuosituhannen kesien mekkoja - niin ysäreitä, että mahtaako edes Punaiselle Ristille kelvata. Säästin kuitenkin, saatan ehkä laihtua ensi kesäksi.

Parilta marttahenkiseltä toimintahetkeltä on pakastimeen säilöytynyt marjoja. Paljonkohan mustikka menettää ravintoarvojaan kahdessa vuodessa? Mutta se oli kuitenkin huono marjavuosi, joten vuosikertana niin arvokkaita, että tohtiiko noita menemäänkään heittää.

Kissanpäivät koposihteerinä ovat luetut. Olo on kuin kastraattilaulajalla, jolle sittenkin tuli äänenmurros. Paniikinomaisesti olen harkinnut jopa kiinteistönvälittäjän uraa.

Työelämän tuulilasi on ollut viime vuosina sen verran huurussa, että sulatettuani silmänreiät huomasin ihmelapsuuden, nuoruuden ja terveyden menneen. Elämän tempoiluissa minua lohduttaa Eeron, 4 vee, ratkaisuehdotus tuulen taltuttamiseksi:

Aamulla väsytti, kun piti lähteä tarhaan. Haluaisin jäädä jo eläkkeelle.

Up 'n down

Vähän masentaa, kun en päässytkään lakkotantereille. Olin jo rasvannut aseeni ja lietsonut itseni työtaisteluhurmioon, mutta niin vain taipui taipumaton luokille ja suurimmat sopimukset syntyivät.

Prosessia on ollut mielenkiintoista seurata kosketusetäisyydeltä; väsyneitä neuvottelijoita, pattitilanteiden laukeamisia sekä pettymysten ja voitonriemun vuoristorataa.

Liittokierros on tehnyt terää sukupolvenvaihdoksessa kiemurtelevalle ammattiyhdistysliikkeelle. On ollut mahtavaa todeta, että nyt luottohenkilöiksi nousevat pullamössö-ikätoverini ovat ottaneet työtaisteluaseet totisesti kouraansa ja ... kyllä, takoneet ne auroiksi; isolla osalla ulosmarssijoista ei ole ollut aiempaa kokemusta näistä tositoimista, mutta välineitä vauhdittamiseksi on käytetty kuitenkin taitavasti. Siivoojat näyttivät tietä ja varastomiehet pistivät viimeisen niitin nippuun.

Vaikka saankin jättää eturintamassa taistelemisen myöhempiin pyhiin, niin parempi kuitenkin näin. Kunhan Ylitalo paketoi vielä muutamat (kymmenet?) erityisalojen sopimukset siististi pakettiin, niin kelepaa minunkin pullistella tämmöisessä joukossa töiden tekemisellä.

Tes-tie takkuaa

Kuten näppäräsormisimmat ovat ehtineetkin jo huomata, tes-tarina on mielenkiintoisimmillaan. Vietin juuri muutaman päivän Kuopijossa tuoreiden luottamusmiesten kanssa, ja taiston henki suorastaan leimusi. Liittokierros on tehnyt hyvää ainakin palvelualojen ammattilaisten yhteishengelle.

***

Henkilökohtainen työehtotaistoni kelttien kanssa on päättymässä molempien osapuolien tappioksi; palkasta emme ole päässeet yksimielisyyteen, koska en ole valmis myymään vapaa-aikaani polkuhintaan. Projekti jääköön kypsymään, ja FDA:n toimijat keksimään keskenään vaihtoehtoja prosessin onnistuneeksi läpiviemiseksi.

Kolmen kuukauden vääntö on väsyttänyt meikäläisen bönärin partaalle. Näin ollen, siitä syystä ja huolimatta, olen viheltänyt neuvonpitopelin poikki, vahvistanut asuntovaraukseni Aurinkolahdesta ja ryhtynyt varustautumaan pitkää ja kylmää Suomen talvea varten.

***

Sori Hartsa ja Hämis (+ muut UK:n matkaa suunnitelleet), älkää peruko niitä lentojanne, mutta saatte nyt pärjätä ihan keskenänne Londoksessa :)

London calling

Hieman salaisuuksien verhoa raottaakseni ajattelin tässä kertoilla, että olen saanut miälenkiintoisen työtarjouksen Lontoosta.

Kävin alkuviikosta paikan päällä kuulusteltavana. Ensimmäinen haastattelu meni puolin ja toisin pipariksi; äärimmäisen hankalaa lähteä selittämään täysin tuikituntemattomille tyypeille omasta, kotimaisesta työhistoriasta tai taustasi vieraalla kielellä, jos osasivat siitä kysyäkään. Mokomat meemit!

Päätimme ottaa toisen kierroksen aiheen tiimoilta, kun kerran olivat sinne asti minut raahuuttaneet, ja se sujuikin loistavasti. Haastattelijani olivat ilahtuneita innokkuudestani ja tarjosivat 2,5 vuoden pestiä projektipäällikkönä UnionLearniin liittyvässä koulutusprosessissa jo marraskuun alusta. Great!

Olen saanut työehtoni tarkasteltavaksi, ja pöntöt tarjoavat ihan liian vähän rahaa. Kun nykyinen työnantajani käy taistoa parempien työehtojen puolesta, niin käyn tätä henkilökohtaista TES-taistoani ihan omin voimin.

Kävi tässä prosessissani loppujen lopuksi miten tahansa, on meikäläisen itsetunto kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että pistäkäähän aurinkolasit päähän ja väistäkäähän vähän, jos satun tulemaan vastaan Helsingin tai Lontoon kujilla.

The Princess of Sweden

Terveisiä läkähdyttävän kuumasta Bosniasta! Olen päässyt jälleen sivistyksen pariin Sarajevoon erinäisten koettelemusten jälkeen. Taksi palauttaa minut ja kouluttajakollegani huomenna hämmentävien pyramidien Visokoon, mutta siinä hotellissa en enää yövy!

***

Olemme viettäneet hikisiä päiviä paikallisessa hotellissa strategiakoulutuksen merkeissä; kokoushuoneessa ei ole ilmastointia, vaan sen sijaan räystäspääskyjä, jotka pyrähtelevät avonaisista ikkunoista sisään ja ulos. Mutta se on ollut pulmistani pienin.

Majoittuessamme maanantai-iltana jouduin ensi töikseni pyytämään henkilökuntaa asentamaan (ja etsimään) huoneeseeni wc-pöntön ringin. Tiedäthän sen tunteen, kun varomattomasti istahdat paljaalla porsliinille - ei kiva. Huhu kertoo, että sen jälkeen, kun huoneeseeni oli tuo rinkula asennettu, jäi ravintolan miestenhuone kaipamaan toivomaani vempainta.

Kuuman kokouspäivän jälkeen tulin huoneeseeni rauhoittumaan yöunta varten. Puin yöpaidan, kävin kolmatta kertaa saman päivän aikana suihkussa, yritin säätää ilmastointia onnistumatta siinä ja koetin television kaukosäädintä. Ei pattereita, eikä viileää ilmaa, vaan kosteutta ja kuumuutta. Sain ensikontaktin Andreas Torakkaan (tai johonkin saatanan mc-koppakuoriaiseen).

Menin respaan vaatimaan ilmastoinnin säätämistä, pattereita kaukoon ja hyönteismyrkkyä. Pari lamppuakin huoneestani puuttui, mutta seinältä roikkuvissa sähköjohdoissa ei ollut virtaa - ehkä. Sain uuden television.

Nukkumaan mennessä jätin valon päälle toivoen, että se estäisi uudet kontaktit Andreaksen tai hänen sukukuntansa kanssa.

Heräisin aamuyöstä, koska olin hukkua omaan hikeeni. Sain kokea visokolaisen pyramidi-ilmastoinnin kaikkine osa-alueineen. Vilunväreiltäni en nukkunut silmäystäkään enää sinä yönä; Andreas Torakka vipelsi vapautuneesti tyynylläni - disgusting! Aamuviideltä vetäydyin ravintolasaliin tekemään sudokuja pysyäkseni hereillä. Huoneeseeni en palannut enää koskaan.

Selvitin päivänvalossa respan kanssa asiaa - heidän mielestään tilanne oli normal, eikä mistään hyönteisinvaasiosta ollut kysymys, joten mieltäni tyynnyttääkseen antoivat sitten uuden huoneen. Tosin vietin seuraavan yön kouluttajakolleegan suojeluksessa (Kiitos, Ruut!), ja kolmanneksi yöksi vaadimme majoituksen sivistyksen parista.

Sarajevolaisessa Hotel Europassa nukun nyt haudankalmassa ilmastoinnin ansiosta, räplään internetiä ja Raid tuoksuu ihanasti siivoojan käynnin jäljiltä.

***

Portugalilaisissa hotelleissa on laadunvalvontaa varten Book of Complaints. Koska Pyramidi-hotellissa hieman naamat norsun peräpäällä pukkasi palvelua, olisin jättänyt tuollaiseen kirjaan pitkän listan huomioimistani asioista, mm. sen, että kyllä kaikkien muiden Pohjoismaiden liput löytyivät, paitsi ei Suomen ja kuitannut valituskirjelmäni nimimerkillä Princess of Sweden.

Meemit - nuo vapauden kiistellyt kahleet

Muistatko sellaisen hetken, kun olet ollut kaikesta vapaa? Minulle on tatuoitunut hyvin selvä muistijälki tällaisesta tuokiosta jostain kymmenen vuoden takaa. Siihen ei ollut erityistä syytä, en ollut saanut mitään erityisempää aikaan, jonka vuoksi olisin ollut tunteeseen oikeutettu, mutta vapauden flow vei minut yllättäen mennessään.

Olin hetken vapaa. Sen verran järisyttävä kokemus tuo vapaus oli, että sitä kohti olen yrittänyt pyrkiä ennakkoluulottomasti sen jälkeenkin.

Ihmissuhdesudokuja ratkoessani olen törmännyt meemien ihmeelliseen maailmaan. Koska tämä on blogi eikä mikään opinnäytetyö, voin huolettomasti kirjoitella nettilähteiden ja vaikka googlettamani perusteella, mitä itseäni huvittaa. Vapaasti siis. Meemeistä Wikipedia kertoilee seuraavaa:

Termiä meemi on käytetty kuvaamaan informaatiota, joka leviää viestinnän kulttuurievoluutiossa kuten geenit leviävät biologisessa evoluutiossa. Meemit ovat siis tiedon kokonaisuuksia, jotka ovat olemassa vain aivoissa tai aivojen avulla tuotetuissa esineissä, kuten tietokoneissa tai kirjoissa.

(Em. lähteessä on muuten mielenkiintoinen artsa meemien ja uskontojen yhteydestä, mutta minua kiinnostaa tuo vapaa maailma juuri nyt.)

Meemi ei ole puhtaasti normi, kasvatusta tai opittua. Meemit tapaat joukoissa, joissa tyhmyys tiivistyy. Meemeistä on hyötyä ja haittaa Trivial Pursuitin tiimellyksessä sekä ihmisten välisissä otteluissa. Se on kulttuurin piirre, lähes itsestään ihmisessä jäljentyvä idea, joka kahlehtii meitä erilaisiin ryhmiin tai ajatusrakennelmiin. Meemi on jääräpäinen mielenpinttymä, josta luulee, ettei pääse yli eikä ympäri.

**************

Torotan edelleen tässä tien haarassa, jossa puhaltaisi tuulta vaikka mihin suuntaan. Oman mieleni alati replikoituvia meemejä saan huitoa huitomasta päästyäni; matkalaukut voivat olla vielä hetken aikaa pakkaamatta, mutta muuttolaatikoita pitäisi ryhtyä haalimaan pysyäkseni aikataulussa, viisainta olisi aloittaa uusi sudoku tai pistää kynä pöydälle vähäksi aikaa, ei ole järkevää hypätä benji-hyppyä ilman köyttä, pakkasella täytyy pitää pipoa ja lenkin jälkeen venytellä.

Elämänpeloksihan tätä saattaisi joku huolimattomasti nimittää. Irtautuminen meemien kahleista, heittäytyminen tuntemattomaan vaatii vaan niin helevetisti rohkeutta.

Liikennetiedotteita

Kenellekään ei ole liene jäänyt epäselväksi, että liityin mökinomistajien seuraan vuoden vaihteessa. Tahtomattani minut liitettiin myös nelostien viikonloppuryysiskerhon jäseneksi.

Suoritin koe- ja hupimielessä viime viikonvaihteessa ensimmäisen viikonloppuretkeni möksälle. Yksikkömme sihteerin luvalla sekä toimitsijan joustavan työajan turvin läksin jo kolmen maissa kohti moottoritieksikin kutsuttua hornankattilaa.

Siinä intervalliajon lomassa minulle heräsi joukko kysymyksiä: Hei, miten kaikki muutkin ovat voineet lähteä töistä tähän aikaan? Pitääkö ihan oikeesti lähteä ohittamaan, jos ei muutenkaan pääse kuin kahdeksaakymppiä? Ettekö te tajua, että jos ne poliisivalot vilkkuvat kolariautojen kanssa 50 metrin päässä levikkeellä, se ei ole pysähtymismerkki sinulle? Miksi kaikkien on pitänyt hommata ne mökkinsä Mikkelin suunnasta? Onko pakko ajaa kiinni toisen peräaukossa?

Sunnuntaina olin kauempaa viisas, ja valitsin Radio Novan suosituksesta aivan toisen reitin, jottei tarvinnut mennä töytäilemään Kuortin ABC:n kohdalla tuntikausia jumittaneeseen paluuliikennetulppaan.

Kunhan Lusin jälkeisen 4-tien parannustyöt alkavat (which is enemmänkin great!), hornankattila levittää läpäisemättömän lonkeronsa myös vaihtoehtoreitilleni, ja rentouttavasta viikonlopunvietosta uhkaa tulla ylitsepääsemätöntä piinaa.

Melkein harkitsin möksästä luopumista. Tulen kuitenkin keskittymään siihen, että pää ja kuohuviini pysyvät viileinä toivotun lopputuloksen saavuttamiseksi muiden samaa tavoittelevien joukossa. Moottoritie on kuuma.

Lomaltapaluuangsti kadoksissa?

Kesähän oli kaikin puolin mukava; Möksä tai Suviranta tarjosi toimintaa kännykän ja kompuutterin kanssa kangistuneelle Kuosmaselle, parisataa sudokuakin sain tehtyä, tutustuin mökkilukemiston aateliin, Harlekiini- sarjaan ensimmäistä kertaa elämässäni (luin kolme eeposta tai ehkä saman kolme kertaa, ihan sama), kontaktoin kerran paikallisen poliisin kanssa ja postinjakajalle taisi vasta viimeisellä lomaviikolla selvitä, että kuka sitä kylän parraalla paekalla sijaitsevaa vaihtoehtomökkiä oikein asuttaa. Viikate heilui, maali roiskui.

Ja ne oksasakset... mielialalääkkeitä ei tarvitsisi kukaan, jos kaikille jaettaisiin kunnon Fiskarsin oksasakset, joilla rapsia elämän poluille häiritsevästi haroittelevat okaat. Jotkut tuunaavat pikkupikkubonsai-puitaan - minun täytyy kirjoittaa elon tauluun isommilla kirjaimilla.

Kuohuviiniä ja saunapuita kävi kuluttamassa paljon porukkaa. Menee saranatkin etuovesta uusiksi, kun ovet kävivät kuin hollituvassa. Ensi kerralla ne muovipussit sitten mukaan, niin saatte kompostoivan huussini tuottamaa, talon omaa tavaraa kukkaruukkuihinne! Ja ihan oikeasti, kiva kun kävitte!

***

Sydän sykkii vielä kesälle, mutta lomalta paluu sorvin ääreen ei ollutkaan niin ankeata kuin yleensä voivotellaan. Töihin oli kiva tulla!

Edessäni on ihan mahotonta päätöksentekoa; olen saanut uuden kämpän perverssillä tavalla aina haaveilemastani Aurinkolahdesta, ja samaan aikaan kutsuisivat uudet haasteet vähän toisesta kulmasta paistavan auringon alla.

Notta tien risteyksestä on aina hyvä aloittaa, koska suunta on pakko valita. Tekisi mieleni peruuttaa tai jäädä vähäksi aikaa tähän odottelemaan, mutta taitaa nyt tuuli puhaltaa liikkeelle.

Kesäpostia

Piti palata maaseudun rauhasta isolle kirkolle hoitamaan hoitamattomia velvollisuuksia. Saattaahan tästä ennakkojulkaisemisesta sanomista tulla, mutta Demariin lupasin oheisen tekstin toimittaa ennen mätäkuuta. Omapa on viritelmäni.

**********

Vastuu osaamisen kehittämisestä lepää yrityksissä

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman luonnos laitettiin lausuntokierrokselle juuri kesälomien kynnyksellä. Olen ihmetellyt sitä keskisavolaisen kylän torilta käsin, missä paluumuuttajat ahertavat uusien ja mielikuvitusrikkaiden palvelualan pienyritystensä parissa.

Palvelualat ovat hyvin työvoimavaltaisia ja eri tahojen esittämien käppyröiden mukaisesti juuri tämä sektori on tulevan kasvun alaa. Perus- tai pohjakoulutus ennen työmarkkinoille pääsyä on noussut työllistymisen kannalta ensiarvoisen tärkeään rooliin työtehtävästä riippumatta. Palvelualoilla tarvitaan osaajia, jotka pystyvät hallitsemaan alan työn ja jatkuvasti omaksumaan uutta työn sisältöä. Vahva ja laaja-alainen ammatillinen osaaminen onkin muutostilanteissa paras työntekijän turva.

Koulutustason yleistä kasvua pidetään yhtenä työn tuottavuutta kasvattavista tekijöistä. Myös työnantajat vaativat kannanotoissaan osaavaa työvoimaa kilpailukykynsä vahvistamiseksi. Yhteiskunnan panostukset koulutukseen ovat kuitenkin vähentyneet palvelualoilla, eikä Kesu tunnu varsinaisesti valaisevan tunnelin päätä. Vastuu osaavasta työvoimasta tulee olla edelleen yhteiskunnalla, mutta myös yritysten olisi herättävä vastuunsa kantamiseen.

Tällä hetkellä yritykset eivät investoi henkilöstökoulutukseen kuin pienen osan liikevaihdostaan, jos ollenkaan. SAK:n viimeisimmän järjestötutkimuksen mukaan yli 70% pamilaisista ei ole ollut viimeisen vuoden aikana lainkaan työnantajan järjestämässä koulutuksessa. Henkilöstö- ja muu työnantajan tukema koulutus on myös suuntautunut pääasiassa työnjohtotehtävissä oleville, työntekijöille suunnattua koulutusta on ollut tarjolla huomattavasti vähemmän. Erityisesti pienillä työpaikoilla mahdollisuudet työnantajan tarjoamaan koulutukseen ovat vähäiset.

Koulutukseen pääsyn tulisi olla jokaisen työtätekevän oikeutena. Olemme PAMissa asettaneet tavoitteeksi, että työntekijöillä tulee olla oikeus osallistua vuosittain vähintään viiden päivän mittaiseen ammattitaitoa kehittävään koulutuksen. Mahdollisuus tällaiseen oman työn kehittämiseen ja työhön tai työtehtävään liittyvään koulutukseen työajalla ja työnantajan kustannuksella on oltava kaikilla työntekijöillä, myös pätkä- ja vuokratyöntekijöillä.

Mökkikyläni palveluinnovaatiokeskittymä jatkaa kehittymistään, ja sillä aikaa meillä on mahdollisuus olla syksyn sopimusneuvotteluissa aloitteellisia hallitusohjelman ja Kesun esittelemien kohtaanto- ja osaamisongelmien ratkaisemisessa herättämällä yritysten osaamisvastuu pitkiltä päiväuniltaan.

Levottomat

Heittelehdin levottomana viime yönä vuoteessani. Ennen nukkumaanmenoani olin päättänyt Laura Honkasalon Tyttökerho-kirjan, joka taisi viedä yöuneni. Vaikkei kirja mikään maailmankirjallisuuden merkkiteos olekaan, tuntui se nähneen sukupolveni, oman ja ystäväpiirini tarinan aitiopaikalta.

***

Makoilimme lauantaipäivän ystäväni keskikaupunkilaisessa asunnossa jälkijuhlavissa tunnelmissa. Kävimme läpi entiset ja tulevat miehet, täytimme itsemme thai-takeawaylla ja roikuimme raukeuden rajalla. Kahlasimme levylaukkua läpi, tyttökerholaiset tankkasivat illanrientoja varten, ja oloni oli kokonainen, onnellinen.

Pahaa-aavistamatta tartuin Honkasaloon sunnuntaiaamuna, joka palasteli tuon huolella marinoimani kokonaisen, onnellisen olotilani hätääntyneeksi ja elämää hapuilevaksi kriisipesäkkeeksi. Luulin jo karistelleeni ympäristön paineet pariutumis- ja uramuotteihin pusertautumisesta, mutta aamuneljältä kalistelivat sukupolvien äitiketjut minua unestani.

Syksynoloinen kevätaamu sai kuitenkin sieluni rauhoittumaan, eikä suoritusajan rajallisuudella osoitteleva kolmenkympinkriisi puhjennut enää ruuansulatustani häiritsemään.

Itsenäisessä elämässäni saan edelleenkin juoda pullon punaviiniä kun on sen tarve, syödä karkkia ennen ruokaa kuten kirjassakin, harrastaa häpeilemättä irtosuhteita, juoda liian paljon kahvia, valvoa jos valvotuttaa, nukkua jos nukuttaa, nähdä päiväunia, olla muiden elämästä riippumaton ja kulkea sinne, missä luulen tuoksuvan parhaimmalta. Tai olla tekemättä mitään.

***

Vaikka Tyttökerho sai hetkellisesti kompassini neulan sekoilemaan, suosittelen kirjaa lämpimästi tässä samassa kolkytjarisat-sohjossa kahlaaville. Mitään kotivinkki-tyyppistä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisopastusta ei ole luvassa, vaan todenoloinen näkökulma vapauden vaarojen arviointiin.

These lazy days...

Olen ollut työelämässäni niin kovin tuottelias viime aikoinani, etten ole kyennyt tänne tuottamaan järjellisiä lauseita lainkaan.

Tosin olen päässyt huomaamana, etteivät toverinikaan ole kovin tuotteliaalla päällä olleet. Syystäkin. Viime hetkeen puristettu vaalityö vaatii veronsa.

***

Olin eduskuntavaalituloksen selviämisen aikaan Brysselissä kouluttautumassa, edelleen nuoreksi johtajaksi. Pyysin kainosti työväkitovereiltani luvan seurata netin välityksellä ääntenlaskentaa päivällisen ajan läppäristäni ruokalajien lomassa. Perustelin kylläkin epäkohteliaisuuttani svennomaanisilla vaikutteilla ammattiyhdistysliikkeen perusolemukseen.

Vaikka jännempää/kivuliaampaa/kauheampaa/kiihkeämpää olisi ollut lähempänä Hakaniemeä, ääntenlaskennan seuraaminen sujui netistäkin tuskallisen tarkasti, mutta kannustavien tai tukevien tekstiviestien tai sähköpostien lähettäminen oli muutaman päivän ajan totaalisen jumissa. Sanoin kansainvälisille kollegoilleni, että se oli alkanut, porvarihallituksellinen fasismi; tietoliikennettä tukitaan ja minut todennäköisesti tultaisiin pidättämään rajalla ay-aiheisia kuulusteluja varten. Entisestä itäblokinmaista olevat, tuoreet toverini olivat aidosti huolissaan.

Belgialaisen operaattorin kanssa tietoliikenneasetukset selvitettyäni alkoivat viestini kulkea, eikä minua pidätetty rajalla.

***

Opetellessani pääsiäisen ajan ökyporvarillista elämää omalla kesämökilläni, minulle vahvistui, että puolueelleni tekee erityisen hyvää tarkastella yhteiskuntaa ja sen aatoksia oppositiosta: Minäkään en jaksanut innostua vaaleista tai sen teemoista, ihan osuvat mainoskampanjat saivat turhanpäiväistä vastustusta, johon ei edes osattu vasta oikein tai mitenkään - ihmeellistä, jos joku niistä, SDP:n tai SAK:n tv-mainonnasta, itsensä tunnisti. Paikallistasolla, osastotoimintamme on aidosti retuperällä, eikä aidosti vaikuttamishaluisilla ole mahdollisuuksia nousta ilman oikeanlaisia tai -ikäisiä ystäviä.

Siitä huolimatta, SDP:n naiset saivat ääntään kuuluville, ja siksi yli puolet kansanedustajistamme on naisia. Se on hieno tulos, jolla kannattaa tuulettaa! Vaikka timosoinilaisittain emme karvaperseduunarareita saaneetkaan liikkeelle, niin joka tapauksessa panostukset nuoriin, somokraattisiin naisiin ovat tuottaneet tulosta.

Tukilakko

Ohessa mieleeni piirusteltu kirkkovene ajatustani siistimmästä kuvakulmasta. Olen mentaalisessa tukilakossa.

Elämä olisi muutoinkin voinut säästellä viime viikkoina kokemuksen karttumiselta, mutta kun menin vielä ystävääni neuvomaan työsopimuksen päivitysasioissa.

Tsekkasimme lisä- ja ylitöiden karttumiset ja niiden uudenlaiset korvaustavat, salassapitoasioiden monimutkaisen prosessin sakkoineen sekä peruspalkkauksen. Lomienkin kanssa olimme tarkkoina, niitä laskettiin vielä viikkoja sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Mutta kun ei ollut sitä tessiä tälle alalle. Edellinen työnantaja oli maksanut ilman eri sopimusta myös lomarahat, mutta uusi ja nilkimpi liikkeenluovutuksenhaltija päätti noudattaa vuosilomalakia yllättäen talviloman kynnyksellä kirjaimellisesti.

Lakkovaroitus on nyt siis sairauslomalappujen muodossa jätetty. En usko, että tämä tarina voi kaikkien asianhaarain vallitessa päättyä yksipuoliseen saneluun, joten täten päästän ilmoille haisevan, kaksisanaisen tukilakkojulistukseni!

Nyt sitä serotoniinia tänne ja vähän äkkiä!

Ei mitään tekemistä...

Olen neljättä päivää lomalla: 24 jaksoa Lostin toista tuotantokautta on tuhottu, vaatehuonekin siivottu ja olen menossa työn vuoksi hylkäämieni ystävieni soittokierroksella K-kirjaimen kohdalla.

Löysin myös tietokoneeni uumenista kadoksissa olleet, toissakesäiset Jordanian lomakuvat, jossa ohessa muisto yhdestä elämäni hikisimmistä päivästä. Kyllä, tätä solaa pitkin myös Indiana Jones elokuvassaan ratsasti kohti viimeistä ristiretkeään, vaikkei kohti takanani häämöttävää Petran pääfasadia.

Nyt kuitenkin pakkanen pitää minut tiukasti sisätiloissa. Polttopuita piti viedä isän kanssa tänään mökilleni, mutta läntisen Itä-Suomen -36 astetta saattaisi olla merenrantalaistuneelle kropalleni liikaa. Alunperin olin suunnitellut parin viikon retkeä Roomaan, mutta vilkaisu kevään matkustuskalenteriini sai minut järkiini. Tallentava digiboksinikin on uudelleenformatointi-innossaan lomatunnelmissa, joten viikon jännittävin tapahtuma taitaa olla sen vieminen huoltoon.

Plääh. Ei mitään tekemistä.

Vaan ei pitäisi valittaa. Tällaiset vakituisen työsuhteen herkut, kuten vuosilomat, työterveyshuollot ja lounassetelit ovat monelle pätkähommia tekevälle vain märkää unta.

Tosin vuosilomaan saivat silppuhommia tekevätkin oikeuden pari vuotta sitten. Tuolloin voimaan tullut uusin vuosilomalaki toi 14 päivän tai 35 tunnin sääntöjen perusteella määräytyvän vuosiloman lisäksi myös alle 35 tuntia työtä kuukaudessa tekeville oikeuden pitää vuosilomaan verrattavaa vapaata pyytäessään.

Tämä uudistus sattui kuitenkin sellaiseen saumaan, ettei sen keksintöjä voitu huomioida edellisellä tes-kierroksella. Alakohtaiset muokkauksethan muun muassa lomarahojen määräytymisen suhteen tulevat nimenomaan tes-perusteisesti. Sen sijaan lomapalkka tai siihen verrattava lomakorvaus maksetaan pääsääntöisesti kaikille lain perusteella.

Ystävääni, jolla on vuoden aikana 10-20 työnantajaa musiikin saralta, eikä vuosilomia erityisesti kerry, tämä uudistus ei erityisesti lohduta. Lomia hän on ennenkin pitänyt, silloin kun on ollut pakko tai on halunnut. Jotain pitäisi tes-tasolla tapahtua, että tästä uudistuksesta olisi aidosti hyötyä myös hänelle. Voisikohan joku vaikka maksaa niitä lomaltapaluurahoja, joista vain työsuhteessa olevat pääsevät tessiensä perusteella nautiskelemaan?

Edustamani yhtiö pystyi lakiuudistuksen voimaantultua toteamaan, että olemme parantaneet pätkätyöntekijöiden asemaa oltuamme voimallisesti mukana vuosilomalainsäädännön edistämistyössä. Löytyisiköhän meiltä kesän aikana kuumenevissa neuvotteluissa samankokoista munaa nostaa lomaoikeutettujen pätkätyöntekijöiden lomarahaoikeus tiukasti ärjyväksi kissaksi pöydälle?

Himo

Tuli hetkellisessä mielenhäiriössä luvattua, että lähden Tukholman maratonille kesäkuussa. Luulin muiden jo unohtaneen asian, laiskotti ja paperit Demari-lehden juoksukouluunkin jäivät vyötärönympärysmittaa metsästäessä lähettämättä. Ja en myöskään ole mielestäni vielä siinä iässä, että minun tarvitsisi edes juosta maratonia.

Palattuani joululomilta sähkökalenteriini oli ilmestynyt omituinen juoksu-merkintä loppuvuodeksi tiistaille ja torstaille: joku ei siis ollutkaan unohtanut lupaustani!

Koottiin juoksuryhmä kasaan neuvotteluihin, ja teimme harjoittelusuunnitelman; joku opettelee juoksemaan, toinen liikkumaan, tämä pudottaa painoa ja tuo tähtäilee tosissaan sinne maratonille. Kaivoin sykemittarin, lenkkarit ja virahtaneet verkkarit esiin varaston poimuista.

Viikolta 2 alkaen juoksujoukkueemme on siis startannut työpaikan ovelta lähes joka tiistai ja torstai kello kuusitoista. Sykkeitä tarkkaillaan, keskustelu työpaikalla kahvikupposen äärellä kääntyy väistämättä harjoittelun yksityiskohtiin. Treenataan, vaikka mielessä. Varotaan ylikuntoa, astmaa, penikkatautia ja paleltumia.

Henkilökohtainen, lyhyen matkan tavoitteeni täyttyi sunnuntaina; kuudes lenkki tänä vuonna oli taittunut, joten annoin luvan itselleni hankkia uudet harjoitteluvermeet. Uusinta tekniikkaa ylläni reuhusin sitten eilen ympäri Roihuvuorta, ja huomenna mennään taas! Omaa harjoittelua on ryhmähenkisesti myös sunnuntaisin. Viime lauantainakin vetäisin ihan omaehtoisesti pikkulenkin lähimaastossa.

Minua oli kyllä varoitettu; ystäväni saa migreenin, jos ei pääse säännöllisesti juoksemaan. Vaikka edellisen lenkin maitohapot mötköttävät vielä paksuina möhkäleinä kintuissa ja niveliä kolottaa, niin silti pitäisi päästä ravaamaan tänäänkin. Jos ihan pienen pyrähdyksen vain?

Työssä oppimassa

Olen lopen uupunut työssäoppimiseen (yhteen kirjoitettuna), mutta työssäni oppimiseen en suinkaan. Olen työssäoppimisesta vaahtoamisen ja pöydälläni pyörivän, aiheeseen liittyvän kyselyn raportoimisen sijaan ollut viime aikoina enempi innostunut ihmiskaupasta. Tarkoitan siis ihmiskaupan torjumista.

Elämme kovin lintukotoisissa tunnelmissa vielä Suomessa; ihmisiähän kaupataan jossain Kauko-Idässä kuin kananruhoja konsanaan. Kuitenkin uudet, rajaviranomaisesta tulleet tuttavani tietävät kertoa, että muun muassa Schengen-meiningin tiimoilta, Finnairin uudet kaukomaiden reitit pukkaavat ihmiskauppatavaraa Suomen ja samalla Euroopan markkinoille enemmän kuin koskaan aiemmin.

Lentokoneella saapuneet matkustanevat ihmiskaupan uhriosaston ensimmäisessä luokassa, ja jonkinlaisen valtion rajatarkastuksen ohittavat onkin helpompi napsia turvaan. Hitaasti, mutta valitettavan varmasti kiihtyvällä vauhdilla olemme saaneet lehdistä lukea myös luokattomammista tapauksista.

Poliisin nettisivuilla kerrotaan, että ennen viime syyskuuta tutkinnassa on ollut kymmenkunta ihmiskauppaepäilyä, joista yksi ja lajissaan ensimmäinen on johtanut tuomioon kesällä 2006. Tässä casessa on valitettu hovioikeuteen, joten ihan lainvoimainen tuomio ei vielä ole. Kuitenkin seitsemän henkilöä tuomittiin törkeästä parituksesta sekä törkeästä ihmiskaupasta. Varsinainen ihmiskauppatuomio tuli tyypille, joka oli tuonut Virosta Suomeen kehitysvammaisen tytön ja pakottanut hänet prostituoiduksi. (Aiheesta lisää mm. Hesarin nettisivuilla 8.1.2007)

Tuo tapaus on törkeydessään ja häikäilemättömyydessään täysin ymmärryksen sokeassa pisteessä, mutta 'lievempiäkin' tapauksia löytyy lähimenneisyydestä: Vuosituhannen vaihteessa Iittalassa pyörähti joukko kiinalaisia kivimiehiä riistettävänä ja savonlinnalaisen ravintolan tofua pistivät pakettiin ahtaaseen kerrostaloasuntoon tuupatut ulkomaanelävät vielä viime keväänä.

Kiskonnantapaisen työsyrjinnän rajapinnassa liikehdintä on ay-liikkeen valitettavan jokapäiväistä leipää. Kaikenmaailman palvelupuhelimet pulppuilevat päivittäin tarinoita, joissa työntekijän tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä tai muutoin hädänalaista asemaa käytetään konstailematta hyväksi tilaisuuden tullen. Varsinaisessa ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa meillä kaikilla on vielä tehtävää, jotta tänne työn toivossa tulevilla on mahdollisuus rakentaa itselleen ja muille ihmisen arvoista elämää, eikä kenenkään tarvitsisi maksaa kohtalokkaan arvokkaita oppirahoja minun kulutushyödykkeitteni vuoksi.

****

Tämän vuoden alusta on ryhdytty toteuttamaan ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää, jonka tarkoituksena on repäistä ihmiskaupan uhrit pois alistamisen kierteestään ja napata ihmiskauppiaat telkien taakse.