Heittelehdin levottomana viime yönä vuoteessani. Ennen nukkumaanmenoani olin päättänyt Laura Honkasalon Tyttökerho-kirjan, joka taisi viedä yöuneni. Vaikkei kirja mikään maailmankirjallisuuden merkkiteos olekaan, tuntui se nähneen sukupolveni, oman ja ystäväpiirini tarinan aitiopaikalta.
***
Makoilimme lauantaipäivän ystäväni keskikaupunkilaisessa asunnossa jälkijuhlavissa tunnelmissa. Kävimme läpi entiset ja tulevat miehet, täytimme itsemme thai-takeawaylla ja roikuimme raukeuden rajalla. Kahlasimme levylaukkua läpi, tyttökerholaiset tankkasivat illanrientoja varten, ja oloni oli kokonainen, onnellinen.
Pahaa-aavistamatta tartuin Honkasaloon sunnuntaiaamuna, joka palasteli tuon huolella marinoimani kokonaisen, onnellisen olotilani hätääntyneeksi ja elämää hapuilevaksi kriisipesäkkeeksi. Luulin jo karistelleeni ympäristön paineet pariutumis- ja uramuotteihin pusertautumisesta, mutta aamuneljältä kalistelivat sukupolvien äitiketjut minua unestani.
Syksynoloinen kevätaamu sai kuitenkin sieluni rauhoittumaan, eikä suoritusajan rajallisuudella osoitteleva kolmenkympinkriisi puhjennut enää ruuansulatustani häiritsemään.
Itsenäisessä elämässäni saan edelleenkin juoda pullon punaviiniä kun on sen tarve, syödä karkkia ennen ruokaa kuten kirjassakin, harrastaa häpeilemättä irtosuhteita, juoda liian paljon kahvia, valvoa jos valvotuttaa, nukkua jos nukuttaa, nähdä päiväunia, olla muiden elämästä riippumaton ja kulkea sinne, missä luulen tuoksuvan parhaimmalta. Tai olla tekemättä mitään.
***
Vaikka Tyttökerho sai hetkellisesti kompassini neulan sekoilemaan, suosittelen kirjaa lämpimästi tässä samassa kolkytjarisat-sohjossa kahlaaville. Mitään kotivinkki-tyyppistä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisopastusta ei ole luvassa, vaan todenoloinen näkökulma vapauden vaarojen arviointiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Minä luin samaisen Tyttökerho-kirjan pari kuukautta sitten ja tunnistin laillasi tuosta erinomaisesta teoksesta ikäpolveni ihmisen, erityisesti oman sukupuoleni. Vaikka en voi henkilökohtaisesti allekirjoittaa kaikkia niitä kokemuksia, mitä Honkasalo Tyttökerhossa kirjoittaa, pidän kirjaa hyvin tarkkanäköisenä ja rehellisenä kuvauksena meistä 1970-luvulla syntyneistä.
Tuolla vuosikymmenellä syntyneille ja laman kourissa aikuistuneille se on avainromaani. Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -romaania on myös kehuttu sellaiseksi, mutta itse en ole vielä sitä lukenut. Onkohan nais- ja miesnäkökulma kovin erilainen? Itkonen on syntynyt 1975, Honkasalo 1970.
Ja Reetta älä unohda mikä on tärkeintä: muista olla itsellesi armollinen. Älä tunne liikaa huonoa omaatuntoa!
Kiitos, Mira, kirjavinkistä!
Itsearmeliaisuuden ja suunnan katoaminen oli vain hetkellistä - sanataide voi joskus olla kovin vaikuttavaa :)
Hyvä niin! Jos ehdit lukea sen Anna minun rakastaa enemmän -kirjan ennen minua, pistä blogiisi arvostelut!
Pitäis varmaan kävellä kirjastoon tai kirjakauppaan ja ottaa kirja käsittelyyn.
Lähetä kommentti