Olen mökillä. Tänään ei ulkona riekkuminen innosta. Lähestyvä ukkoskuuro - kesän ensimmäiseni - on lötkistänyt tupaan. Kamiinassa läikkyy tuli, ja mobiilikaista pitää minut kiinni tässä ajassa.
Laiskottaa. Olin ajatellut grillata.
Illalla yritin löytää vastauksia lammen pintaa tuijottamalla: Millaisella summalla vakuutusyhtiö haluaisi osallistua pakkasen puhkipaneman vesipumpun korjaukseen? Miksi mustikansinisiksi haaveilemistani ovista tulikin violetit? Laajennanko terassin vai rakennanko pergolan? Missähän se siili on? Miksi kaislikossa suhisee? Heittäytyäkö vaiko hautautua? Ottaisinko vielä lasillisen punaviiniä?
Upotin itseni Harlekiini-sarjan unelmiin. Tajuntani räjäytti novelliluonnostelma, jossa kampaaja havaitsi muuttuneesta hiuslaadusta muistinsa menettäneen ja kaksoisolentonsa huijaaman markiisittarentekeleen omaksi itsekseen, ja näin, aluksi vastenhakoinen rakkaus sai kuin saikin täyttymyksensä muutaman, kovin monimutkaisen tapahtumasarjan päätteeksi.
Hetken päästä ryhdyn taas hakkaamaan puita ja kantamaan vettä saunalle. Maailman parhaissa löylyissä puhdistuu sielu ja ruumis. Vasta huomenillalla paneudun kaupunki- ja työelämäni kiemuroihin. Ja sekin tapahtuu Lahden jälkeen nelostiellä.
Olen edelleen, puolentoista vuoden mökkeilyn jälkeen sitä mieltä, ettei yksikään sentti, jonka laitan tähän lautakasaan, mene hukkaan. Kaupunkirietasteluiden jälkeen kaltaiseni maalta karannut tarvitsee aika ajoin katumusharjoitteita varten hieman lehmänlannan hajua, kuokkaa ja kettinkiä ja viikatetta. Vaikka tätä omaa sielunhoitolaani ei parhaallakaan tahdolla voi eräkämpäksi nimittää, niin hiljaisuutta se tarjoaa sisäisen rauhan rakennuspalikoiksi riittävästi.
Ja nyt sinne saunan hämärään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti