maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Levottomat

Heittelehdin levottomana viime yönä vuoteessani. Ennen nukkumaanmenoani olin päättänyt Laura Honkasalon Tyttökerho-kirjan, joka taisi viedä yöuneni. Vaikkei kirja mikään maailmankirjallisuuden merkkiteos olekaan, tuntui se nähneen sukupolveni, oman ja ystäväpiirini tarinan aitiopaikalta.

***

Makoilimme lauantaipäivän ystäväni keskikaupunkilaisessa asunnossa jälkijuhlavissa tunnelmissa. Kävimme läpi entiset ja tulevat miehet, täytimme itsemme thai-takeawaylla ja roikuimme raukeuden rajalla. Kahlasimme levylaukkua läpi, tyttökerholaiset tankkasivat illanrientoja varten, ja oloni oli kokonainen, onnellinen.

Pahaa-aavistamatta tartuin Honkasaloon sunnuntaiaamuna, joka palasteli tuon huolella marinoimani kokonaisen, onnellisen olotilani hätääntyneeksi ja elämää hapuilevaksi kriisipesäkkeeksi. Luulin jo karistelleeni ympäristön paineet pariutumis- ja uramuotteihin pusertautumisesta, mutta aamuneljältä kalistelivat sukupolvien äitiketjut minua unestani.

Syksynoloinen kevätaamu sai kuitenkin sieluni rauhoittumaan, eikä suoritusajan rajallisuudella osoitteleva kolmenkympinkriisi puhjennut enää ruuansulatustani häiritsemään.

Itsenäisessä elämässäni saan edelleenkin juoda pullon punaviiniä kun on sen tarve, syödä karkkia ennen ruokaa kuten kirjassakin, harrastaa häpeilemättä irtosuhteita, juoda liian paljon kahvia, valvoa jos valvotuttaa, nukkua jos nukuttaa, nähdä päiväunia, olla muiden elämästä riippumaton ja kulkea sinne, missä luulen tuoksuvan parhaimmalta. Tai olla tekemättä mitään.

***

Vaikka Tyttökerho sai hetkellisesti kompassini neulan sekoilemaan, suosittelen kirjaa lämpimästi tässä samassa kolkytjarisat-sohjossa kahlaaville. Mitään kotivinkki-tyyppistä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisopastusta ei ole luvassa, vaan todenoloinen näkökulma vapauden vaarojen arviointiin.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

These lazy days...

Olen ollut työelämässäni niin kovin tuottelias viime aikoinani, etten ole kyennyt tänne tuottamaan järjellisiä lauseita lainkaan.

Tosin olen päässyt huomaamana, etteivät toverinikaan ole kovin tuotteliaalla päällä olleet. Syystäkin. Viime hetkeen puristettu vaalityö vaatii veronsa.

***

Olin eduskuntavaalituloksen selviämisen aikaan Brysselissä kouluttautumassa, edelleen nuoreksi johtajaksi. Pyysin kainosti työväkitovereiltani luvan seurata netin välityksellä ääntenlaskentaa päivällisen ajan läppäristäni ruokalajien lomassa. Perustelin kylläkin epäkohteliaisuuttani svennomaanisilla vaikutteilla ammattiyhdistysliikkeen perusolemukseen.

Vaikka jännempää/kivuliaampaa/kauheampaa/kiihkeämpää olisi ollut lähempänä Hakaniemeä, ääntenlaskennan seuraaminen sujui netistäkin tuskallisen tarkasti, mutta kannustavien tai tukevien tekstiviestien tai sähköpostien lähettäminen oli muutaman päivän ajan totaalisen jumissa. Sanoin kansainvälisille kollegoilleni, että se oli alkanut, porvarihallituksellinen fasismi; tietoliikennettä tukitaan ja minut todennäköisesti tultaisiin pidättämään rajalla ay-aiheisia kuulusteluja varten. Entisestä itäblokinmaista olevat, tuoreet toverini olivat aidosti huolissaan.

Belgialaisen operaattorin kanssa tietoliikenneasetukset selvitettyäni alkoivat viestini kulkea, eikä minua pidätetty rajalla.

***

Opetellessani pääsiäisen ajan ökyporvarillista elämää omalla kesämökilläni, minulle vahvistui, että puolueelleni tekee erityisen hyvää tarkastella yhteiskuntaa ja sen aatoksia oppositiosta: Minäkään en jaksanut innostua vaaleista tai sen teemoista, ihan osuvat mainoskampanjat saivat turhanpäiväistä vastustusta, johon ei edes osattu vasta oikein tai mitenkään - ihmeellistä, jos joku niistä, SDP:n tai SAK:n tv-mainonnasta, itsensä tunnisti. Paikallistasolla, osastotoimintamme on aidosti retuperällä, eikä aidosti vaikuttamishaluisilla ole mahdollisuuksia nousta ilman oikeanlaisia tai -ikäisiä ystäviä.

Siitä huolimatta, SDP:n naiset saivat ääntään kuuluville, ja siksi yli puolet kansanedustajistamme on naisia. Se on hieno tulos, jolla kannattaa tuulettaa! Vaikka timosoinilaisittain emme karvaperseduunarareita saaneetkaan liikkeelle, niin joka tapauksessa panostukset nuoriin, somokraattisiin naisiin ovat tuottaneet tulosta.