Rajapyykki

Olen puolentoista vuoden ajan viettänyt aikaani, kuten kaikki muutkin keski-ikäistyvät, keskinkertaistuvat ja keskiluokkaistuvat ikätoverini: olen kolunnut asuntoesittelyitä puolensataa. Etuoven ja oikotien vahtipalvelut ovat sylkeneet toinen toistaan kiinnostavampia tupia sähköpostiini, kilometrejä kertyi Poloisen matkamittariin kurvaillessa kohteesta toiseen.

Haussa on ollut omakotitalo ydinkeskustasta, järven rannalta, ilman lähintä naapuria, kohtuuhintaan tietenkin. Kynnenalusiin olisi myös mukava saada vähän isänmaata, enkä pelkää pientä remonttia; olenhan asentanut laminaattiakin lattiaan ihan ite.

Harkitsin vakavasti kahden asunnon loukkua; kesäkaudella riistäisi köyhää opiskelijaa kaupunkiasunnolla, ja nauttisi työn ja vapaa-ajan miellyttävästä yhteensovittamisesta oman mökin rapuilla.

Viime kesän aikana alkoi kirkastumaan, että minulla ei ollut aavistustakaan, miltä paikkakunnalta löytäisin itseni taas vuoden kuluttua. Ryhdyin rajaamaan omistusvimmaani loma-asuntomarkkinoille. Lisää asuntoesittelyitä, ja yksi hylätty tarjouskin. Pakko olisi omistaa!

*******

Väittävät, etteivät loma-asunnot mene kaupaksi tähän aikaan vuodesta. Kuitenkin kuvassa komeileva ranta-mökki Kuopion kupeesta on siirtymässä hallintaani vuoden vaihteessa. Se on minunminunminun!

Hämmentävä kohtaaminen - osa 2

Olin jälleen Vilnassa. Minusta tulee isona johtaja, joten ay-liikkeen eurooppalainen koulutusinstanssi ETUI-REHS piti parikymmentäpäistä samanmoiseksi halajavaa viikon verran vilnalaisen hotellin kokoushuoneessa.

Jaoimme yhteistä tietoamme luottamushenkilöjärjestelmistämme ja työehtoneuvottelukuvioistamme, opin taas paljon eteläeurooppalaisesta aikakäsityksestä ja yritimme pitää simultaanitulkkimme kärryillä. Etäjaksolla valmistamme ryhmätyön mm. sosiaalidialogista, keväällä viikko Brysselissä aiheen purkua ja lopputyöt tarkastetaan kesäkuussa Portugalissa. Kiva.

Mutta tehokkaalla ja mukavalla koulutussysteemillä ei tarkoitukseni ollut leuhkia, vaan kertoa hämmentävästä kohtaamisestani, jälleen Vilnassa.

***

Lähdin Vilnan matkalleni tällä kertaa hieman jälkijuhlavissa tunnelmissa; saavuin edustajiston kokouksemme jatkojenjatkoilta puoli kolmen pintaan aamuyöstä, pakkasin, torkahdin kolmen herätyskellon kanssa sohvalle. Muutaman tunnin päästä olinkin jo lentokentällä, kuten pitikin. Olo oli hutera.

Nuokuin koneessa valveen ja humalan rajamailla. Laskeuduimme Vilnaan. Keräsin tavarani ja siirryin pahaa-aavistamatta kohti ovea.

Ja mikä siellä odottikaan: kolmisenkymmentä lasta Suomen lippuja heilutellen, parikymmentä median edustajaa tv-kamerat surraten sekä paikallinen, joulun ajan karvanaama.

Voi omaa ja kanssamatkustajien hämmennystä! Olin huomaamattani matkustanut yhdessä Joulupukin kanssa, joka oli saapunut valtiovierailulle Liettuaan... (Lue loput suurlähetystön sivuilta.)

Täristessäni torvisoittokunnan tervehdysmarssin tahtiin tajusin, miksi tukka pitäisi olla letillä ja kynnenaluset puhdistettuina aina tähän aikaan vuodesta: hämmentävä kohtaaminen viattomien joulumielien kanssa voi tapahtua milloin vain.