Voidaanko sopia?

Paljon on vettä virrannut Vantaassa edellisestä postauksesta, mutta omapa on blogini.

***

Että minua riepovat mumisevat ihmiset! Olen jostain syystä joutunut sellaisten kanssa tekemisiin viime aikoina.

Näitä mumisevia setiä on osunut kohdalleni liiemman kanssa. Ehkä heidän tarkoituksensa on olla ystävällisiä, ja hälynkin takaa yrittävät tervehtiä ja kysellä kuulumisia. Tai mistä minä tiedän, kysyvätkö kelloa vai kantaani Itä-Karjalan kansojen tilaan. Herrat, en kuule teitä! Puhukaa! Käyttäkää ääntänne!

Äänen käyttö on vallan käyttöä, enkä tällä tarkoita mukavasti vellovaa keskustelua viimeisimmistä vaaleista tai niiden rahoituksista, saati ostetuista äänistä. Muskariopettajaopinnoissani minulle opetettiin, että helpoin tapa saada meuhkaava lapsilauma haltuunsa, on kuiskata porukalle. Toimii, muuten. Ohimennen mumistut kommentit (tai kysymykset. En tiedä, en kuullut) silottavat hölmistyneen ilmeen naamalleni, kun yritän pinnistellä viestin koppaamisessa.

Äänenkäytön voi viedä kyllä äärimmilleenkin. Työtoverinani on työväen harrasteteattereiden puhekoulutuksen kolunnut rouva, jonka kuiskaus kantaa edelleen takariviin saakka. Tai tätä nykyä konttorin peränurkkaan saakka, jossa työhuoneeni hautakammion kylmyydessä yritän kuulla puhelimessa mutisevan jäsenparan ongelman esittelyä, mutta sen sijaan kuulen työtoverini kuiskivan salaisuuksiaan. Juu ei näinkään.

Olen ollut ihan kiltisti, eikä minua tarvitse saada aisoihin kuiskuttelemalla. Niin. Että voidaanko sopia, että käytetään sitä ääntä kohtuudella ja ar-ti-ku-loi-daan selkeästi?