Tyrkkäsin itseni työttömäksi vuoden vaihteessa. Kahden kuukauden, nyt jo takaisin työelämään päätynyt kokeilu oli mielenkiintoinen prosessi ja tärkeä henkilökohtainen hyvinvointiprojekti. Hakemus päivässä piti pirteänä, ja opintojen tiimoilta tartuin Kortteisen ja Tuomikosken Työtön -raporttiin (1998).Kortteinen ja Tuomikoski kertovat työttömyyden kokeneiden nöyryytetyksi tulemisen ja häpeän tunteista, jotka ovat suorassa yhteydessä suomalaiseen työn tekemisen kulttuuriin. Protestanttisen työetiikan ytimessä ovat myös olleet konfliktien ainekset kasassa. Laakereillaan ei sovi kenenkään levätä. Työ on keskeistä suomalaisen elämässä, ja sitä laistavat ovat vain järjestelmän hyväksikäyttäjiä ja sen puute aiheuttaa riittämättömyyden tunteita. Tänään työvoimatoimistot ovat työnvälitystoimistoja ja työtön on aktiivinen työnhakija, jota aktivoidaan aktivointitoimenpiteillä. Työn etsintä on dynaamista toimintaa.
Tunnistin omasta elämästäni sen saman tunnevuoristoradan, jota tutkimuskohteet olivat 90-luvun alussa rullanneet. Heidän tukenaan oli melkein puoli miljoonaa kohtalotoveria, joka tuotti turvaverkkoa ja sosiaalista yhteenkuuluvaisuutta tasoittaen pudotusta vähemmistökansalaisen rooliin. Omassa projektissani ei samassa tilanteessa olevia ystäviä erityisemmin ollut, mutta työvoimatoimiston hehkeä infotilaisuus osoitti, että mihinkä joukkoon sitä oikein kuuluukaan. Kuten äitini asian näppärästi tiivisti. Vähän esiintymis- ja ohjauskoulutusta virkailijoille, vaatii kansalainen, pliis.
Itse kävin rankimman mentaaliprosessin irtisanoutumisajalla. Kahdeksan vuoden rynkytys järjestömaailmassa ei ollut jättänyt paljoakaan voimavaroja tämän kaltaisten projektien mindmappaamiseen. Mutta kun varsinainen työttömyys alkoi, olo oli varsin vapautunut; vihdoinkin oli aikaa tehdä niitä asioita, mitä työn orjuudessa en ollut ehtinyt tekemään. Vaikka itse olen ollut ’uraihmisiä’, on myönnettävä, että tasapainoinen elämä tarvitsee muunkinlaista yhteisöllistä ankkuroitumista kuin vain rahaan sidotut verkostot. Myös työn alttarille uhraamani ystävät ovat hiljalleen palailleet sosiaaliseen piiriini. Oli mahtavaa heittäytyä elämän vietäväksi, ja pistää elämän peruspilareita paikoilleen.
Loppujen lopuksi sitä on tilivelvollinen vain itselleen (paitsi työttömyysaikana myös työvoimaviranomaisille). Epätyydyttävästä työstä tai työilmapiiristä pääsee eroon, ja tekevälle näyttää aina löytyvän työtä. Mihinkään elämäntapashoppailuun en lähtisi kannustamaan, mutta oman elämän totaalinen ravistelu ja oksasaksien kalistelu työntää taatusti vehreämmälle polulle.
